Tuomenoja
Tervetuloa viihtymään villiin puutarhaan, jossa hyöty-, koriste- ja luonnonkasvit antavat sijaa toinen toisilleen.
Tuomenoja on hehtaarin kokoinen puutarhapiha hämäläisessä pelto- ja metsämaisemassa. Edellisten omistajien vaalima englantilaistyyppinen puutarha täydentyy kesä kesältä uuden omistajan myötä hyötykasveilla ja ripauksella boheemiutta, ja pihatietä reunustava niitty vaihtaa väriä kesän edetessä. Papereiden mukaan satavuotias mutta naapuritiedon mukaan hieman nuorempi pihapiiri on edelleen tunnistettavissa vanhoista ilmakuvista, ja historian kerrokset saavat siinä näkyä.
Avoimet Puutarhat -päivänä Tuomenojalla:
* Kasvien ihailua ja tunnistamista - viime kesänä tontilta löytyi toistasataa eri kasvia, kuinka monta löydät, ken on kaikkein kaunein?
* Puutarhatavaroiden ja taimien vaihtopöytä - tuo itsellesi tarpeettomia puutarha- ja kasviteemaisia asioita, kuten puutarhatyökaluja, ruukkuja, lehtiä, kirjoja tai taimia, ja ota pöydästä mukaan itsellesi tarpeellista. Tuomenoja tarjoaa aloitustavarat ja lahjoittaa päivän päätteeksi jäljelle jääneet hyväntekeväisyyteen.
* Pop-up kahvila - ostettavissa kahvia, virvokkeita ja pientä purtavaa.
* Sään salliessa taidenäyttely.
Tervetuloa käymään ja viihtymään! Ota viltti mukaan ja pidä vaikka oma piknik takapihalla koivun tai koristeomenapuun varjossa.
Seuraa kesän tuloa Instagramissa @tuomenoja1924
Kontaktuppgifter
Öppenhållningstider
- Deltar i temadagen 2025
- Temadag arrangeras 6.7.2025. Under temadagen är trädgårdarna öppna kl. 12-17
Tilläggsservice
- Tillgänglig för rörelsehindrade
- Självplock
- Kaffeservering
- Hundar tillåtna
- Inkvartering
- Plantförsäljning
Servicespråk
- Engelska
- Svenska
- Finska